Kuinka ottaa yhteyttä johonkuhun ensimmäistä kertaa
Kun deittailee verkossa, on ensimmäisen kontakti ratkaisevassa roolissa. Hyvän ensivaikutelman tekeminen on yhtä tärkeää kuin “oikeassa elämässä”. Jos vaikutat heti tympeältä tai tylsältä, on vaikea päästä eroon tästä mielikuvasta ja todennäköisyys saada vastaus, joka johtaa mihinkään, laskee.
Mutta kuinka kirjoitetaan ensimmäinen viesti? Kuinka pitkä sen tulisi olla, ja kuinka paljon sinun tulisi kertoa itsestäsi ja millä äänensävyllä?
Neljä vinkkiä ensimmäiseen viestiin
1. Kirjoita ihmiselle
Ei ole hyvä idea lähestyä erilaisia potentiaalisia ehdokkaita samalla viestillä. Toki voit säästää aikaa, mutta mahdollisuus saada vastaus laskee, jos vastaanottajasta ei tunnu, että ”tämä on kirjoitettu juuri minulle”. On helppoa havaita, kun viesti ei ole ainutlaatuinen.
On hyvä ottaa esille esimerkiksi, jos teillä on jotakin yhteistä tai jaatte vaikka saman mielenkiinnonkohteen. Näin saatte suoraan jotain yhteistä, mistä keskustella.
2. Vältä painostamista
Parhaat viestit ovat usein sellaisia, että vastaaja haluaa aidosti vastata, mutta ei tunne, että on pakko. Esimerkiksi suoraan puhelinnumeron pyytäminen ei anna hyvää vaikutelmaa. On ensin hyvä löytää yhteistä keskusteltavaa, ja sitten viedä asiaa eteenpäin.
Vastaanottavan deittailijan tulisi haluta vastata, koska he ovat kiinnostuneita.
Päinvastainen asenne ei ole myöskään suositeltavissa. Jos sanot lopuksi: “sinun ei tarvitse vastata, ellet halua”, välittyy signaali, ettet odota vastausta ja vaikutat epävarmalta.
3. Lyhyillä ja ytimekkäillä viestillä on tapana onnistua
Vaikka pystyisit kirjoittamaan pitkän ja sisällöllisesti loistavan kirjeen, on hankalaa kirjoittaa vaikkapa 400 sanan viesti ihmiselle, jota et tunne (vielä). Vaarana on, että jossain kirjeen sisällössä on jotakin, joka saa vastaanottajan epäilemään kannattaako juuri sinuun olla yhteydessä.
Pienet eroavaisuudet mielipiteissä tai makuasioissa on helpompi jättää huomioimatta, kun yhteys on löytynyt.
Lyhyt viesti, jossa ilmaiset mielenkiintosi ja sen syttymisen syyt, voi riittää. Seuraavaksi vastaanottaja tulee katsomaan tarkemmin profiiliasi ja vastaa sinulle, jos vaikutat hänestä mielenkiintoiselta.
4. Läpiluku on tärkeää
Kommunikointi viestillä on varsin hankalaa. Voit tarkoittaa aivan toista asiaa, kuin miten vastaanottaja tulkitsee asian sen luettuaan. Huumorin ja hienovaraisten vihjeiden välittäminen viestissä voi olla hankalaa.
Suosittelemme siis, että olet selkeä tekstissäsi, luet mitä kirjoitit ja mietit kuinka se saatetaan tulkita. Ääneen lukeminen, vaikka voikin tuntua naurettavalta, auttaa kuulemaan viestisi kuten vastaanottaja tulee sen lukemaan. Tämä auttaa kiinnittämään huomiota vivahteisiin, joita et välttämättä itse huomannut kirjoittaessasi.