Mitä nettideittailu on?:

Mitä nettideittailu on?

Ensimmäiset askeleet deittailuun keskittynyttä nettisivustoa kohden tehtiin USA:ssa 90-luvun alkupuoliskolla. Ne olivat enimmäkseen perinteisiä kontakti-ilmoituksia, jotka vain julkaistiin netissä – netin treffipalvelut ovat sittemmin kehittyneet huomattavasti.

Kun nettideittailu alkoi Suomessa noin 15 vuotta sitten, kukaan tuskin aavisti, että siitä syntyisi tulevaisuudessa varsinainen ”kansanliike”. Happy Pancake on moderni nettideittisivusto, ja ellet ole vielä itse kokeillut palveluitamme, voit olla varma siitä, että joku lähipiirissäsi on jo kokeillut tai jopa löytänyt kumppaninsa meidän kauttamme.

Nettideittailu on normaali osa elämää

Suurin muutos on tapahtunut ihmisten suhtautumisessa nettideittailuun. Aiemmin nettideittailusta puhuminen ei välttämättä ollut helppoa, sillä monet suhtautuivat siihen epäilevästi.

Nykyisin deittailu on täysin erilaista ja kumppanin hakeminen netistä on tullut osaksi arkipäivää. Kumppanin löytäminen voi käydä helpommin netissä kuin iltaelämässä.

Miten aloitan nettideittailun?

Nettideittailu on tavallaan virtuaalinen kontakti-ilmoitus, jossa esittelet itsesi ja jonka kautta otat yhteyttä muihin.

Nettideittisivustot toimivat yleensä seuraavalla tavalla:

Täytä itseäsi koskevat tiedot: Ensimmäinen vaihe profiilin luomisessa on itseä koskevien tietojen täyttäminen – tällaisia tietoja ovat esimerkiksi ikäsi, asuinpaikkasi ja erityiset kiinnostuksen kohteesi. Siten muiden on helpompi löytää sinut ja sinun on helpompi löytää muut samanhenkiset.

Kirjoita esittely itsestäsi: On tärkeää, että kerrot esittelyssä itsestäsi omin sanoin. Kun olet ensin täyttänyt itseäsi koskevat perustiedot, sinun on aika kirjoittaa esittely itsestäsi ja siitä, mitä etsit.  

Valitse kuva: Internetissä on nykyisin paljon kuvasisältöä – tämä koskee myös nettideittisivustoja. Suuri etu perinteisiin kontakti-ilmoituksiin verrattuna on, että profiilitietoihin on liitetty kuva. Haluat varmasti myös itse etsiä muita kuvan perusteella, joten lisää oman profiiliisi rohkeasti kuvia.

Aloita haku: Profiilien ansiosta voit käyttää erilaisia hakutoimintoja, joiden avulla saat vinkkejä sinua mahdollisesti kiinnostavista henkilöistä. Hakuehtoina voi olla esimerkiksi ikä, asuinpaikka, kiinnostuksen kohteet tai muu sinulle tärkeä asia. Happy Pancaken sivuilla on vertailutoiminto, jonka kautta saat tietoa, miten hyvin sopisit yhteen tietyn henkilön kanssa.  

Ota yhteyttä: Nettideittailun suuri etu on, että voit ottaa potentiaaliseen kumppaniin yhteyttä nettipalvelumme kautta. Sinun ei siis tarvitse antaa hänelle henkilökohtaista sähköpostiosoitettasi tai puhelinnumeroasi ennen kuin koet olevasi siihen valmis.